galleriat.net
Galleria Bronda
TIINA KIVINEN - Grafiikkaa

10.1.2006 - 5.2.2006

Tiina Kivinen on taidegraafiikko, joka työskentelee metalligrafiikan keinoin. Näistä tärkeimmäksi voi nostaa mezzotinton joka mahdollistaa täysin mustan jäljen. Nämä samettisen salaperäiset mustat muodot ovat avainasemassa näyttelyn töissä. Mezzotinton työstäminen vaatii taiteilijalta aikaa ja pitkäjänteisyyttä.  Vastapainona toimivat kuivaneulaviivat. Viivojen vetäminen isoon pintaan vauhdikkaasti, koko omaa fysiikkaa käyttäen, tuo teoksiin spontaanimpaa ilmettä.

 

Kivisen grafiikka on luontoaiheista, mutta äärimmäisen pelkistettyä. Taustalla vaikuttaa kuitenkin suomalaisen maiseman henkinen perintö.

Kivisen grafiikan voima on sen niukkuudessa ja läikähtävässä valossa jossa maisemat kylpevät. Teosten hiljaisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla surullista

vaan ennemmin hiljaisuudesta löytyy tasapaino ja mielenrauha, positiivisuus ja ilo yksinkertaisesta kauneudesta joka on jatkuvasti löydettävissä ihan läheltä. Pilke silmäkulmassa.

 

Tiina Kivisen töitä on ollut esillä 90-luvun alusta lähtien kotimaisissa ja kansainvälisissä yhteisnäyttelyissä, joista viimeisimmät ovat olleet Suomen taiteen 110. näyttely Helsingin Taidehallissa 2005, Graphica Creativa 2005 Jyväskylän taidemuseossa sekä Suomen Pohjoismaisen Taideliiton valtakunnallinen juhlanäyttely Suomenlinnan Rantakasarmissa 2004. Brondalla taiteilijan yksityisnäyttely on kolmas.
bronda/t_Kivinen%20Keräilijä%20pieni.jpg
» Teokset