Taidemaalari Sari Tennin (s. 1974) tämän kertaisen näyttelyn aiheena ovat Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen pojat. Näiden 9-10 vuotiaiden poikien enemmän tai vähemmän täydelliset, mutta ennen kaikkea innokkaat eleet baletin maailmasta koskettivat.
”Tanssi on ilmaisukeinoista ajattomin ja kansainvälisin. Se on universaali taidemuoto, joka ei tarvitse puhuttua kieltä. Tanssi kertoo viestinsä kaikkein alkuperäisimmällä tavalla, sellaisella, jonka jo geeniperimässämme tunnistaa yli rotu- ja kansallisuusrajojen. Tanssijan maailma on ulospäinsuuntautunut ja samalla sisäänpäinkääntynyt. Tanssi on ohimenevä hetki, jolloin katsojan on herkistyttävä seuraamaan liikettä. Maalauksissani pysäytän tanssin niin että katsojalle jää aikaa pohtia merkityksiä yhä uudestaan.”
Baletti on kiinni aikamme hengessä niinkuin ovat 9-10 vuotiaat pojatkin. Pojan ja miehen rooli yhteiskunnassamme muuttuu. Olemisen tavat käyvät yhä vapaammiksi.
Sari Tenni valittiin vuoden 2005 Taidekeskus Salmelan nuoreksi taiteilijaksi. Galleria Brondassa näyttely on toinen. Kuvamateriaalia ja lisätietoja galleriasta.
Tervetuloa avajaisiin perjantaina 9.12. klo 17-19!
www.kolumbus.fi/orvokle