Erna Aaltonen
keramiikkaa
3.-27.10.2002

Jotkin taideteokset miellyttävät erityisesti siksi, että ne pystyvät välittämään katsojalle ominaisuuden, jota käsin kosketeltavissa esineissä ei varsinaisesti ole – ajan ulottuvuuden. Keraamikko Erna Aaltosen taide toimii tällä tavoin, se vie meidät takaisin menneisyyteen tai kuljettaa meidät pitkälle tulevaisuuteen.

Erna Aaltosen keramiikka yltää aikaan, jolloin ihmiskunta ilakoi juuri löydetystä taidosta tehdä mestariteoksia savesta. Erna Aaltosen teokset luovat mielikuvia ja mielleyhtymiä pallomaiseen Shaan-ruukkuun, kreikkalaiseen pithoihin ja amforaan, egyptiläiseen hautausruukkuun – lähes päättymättömänä jatkumona ajan virtaan. Hänen teostensa pintakäsittely korostaa tätä antiikinomaisuutta. Pinta, joka aina on viimeistelty äärimmäisen tarkasti, on usein saanut loppusilaukseksi vähäisen rosoisuuden, aivan kuin aika olisi käsitellyt teosta. Erna Aaltosen nykyiseen värimaailmaan kuuluu musta matta, joka muistuttaa nuotiotulen luomaa patinaa tai kauan maatunutta pintaa, ja toisaalta täplikäs kuparinen vihreä tai sininen, vaihtelevainen vaskenruoste.

Todennäköisesti niiden mielleyhtymien innoittamana muuan Erna Aaltosen ystävä vielä vahvisti näitä tuntemuksiaan kokoamalla kärsivällisesti yhden rikkoutuneen ruukun palaset uudelleen alkuperäiseen muotoon. Hän jopa täytti huolellisesti palasten väliset pienet säröt, ja lopputuloksena oli taide-esine, joka olisi sopinut etruskien käsityötaidolle pyhitettyyn museoon.

Erna Aaltosen työt tuovat mieleen jopa muinaisten esikuviensa symbolimerkityksiä: munanmuotoisia ruukkuja käytettiin usein tuhkauurnina. Minun mielessäni tällaiset tyhjät astiat täyttyvät kaiuilla muinaisista riiteistä, jotka kertoivat muodonmuutoksesta. Nämä työt ovat ikoneja tai alttaritauluja.

Tuo on Erna Aaltosen taiteen vakavampaa puolta. Leikkimielisempää on se tapa, jolla hänen työnsä samanaikaisesti lennättävät meidät tulevaisuuteen, eriskummalliseen science fiction –maailmaan. Hammasratasta muistuttava kohokoristelu, joka kiemurtelee tai polveilee rytmikkäästi ruukun kaulalla tai suuaukon reunassa; se on salaperäisen konemainen. Metallinen musta tai ylimaalliset pastellivärit viittaavat tuntemattomien avaruusalusten aurinkotuulten täplittämiin metallirunkoihin ja ruukkujen kansien kaarevat kahvat ja nupit niiden antenneihin. Nämä työt ovat aikakapseleita kaukaa avaruudesta.

Kaiken tämän kruunaa erinomaisen laadukas käsityö. Erna Aaltosen teokset on käsinrakennettu ohuista savinauhoista, jotka ovat suunnilleen kapean vyön paksuisia. Maksaa vaivan kuvitella kuinka rakentaisi ylimalkaan mitään ohuista , hervottomista nahkasuikaleista…siitä saa jonkinlaisen kuvan Erna Aaltosen työn saumattomasta tarkkuudesta. Tämä tekniikka tekee hänen keramiikastaan selväpiirteistä, puhdasta, hämmästyttävän ohutta ja kevyttä. Erna Aaltosen ruukut ja vaasit seisovat epätodellisen tasapainoisesti pienillä pohjillaan - aivan kuin ne olisivat valmiina sinkoutumaan suoraan aikaan.

Tim Steffa (käännös Simo EW laine)