Kun maalaus virtaa
ja tuulessa lentävät lastut

Vesi kevyenä ja tiet kuin verisuonet elämää ylläpitämässä. Maalaus rakentaa itse
tarinan, mutta oleellisempaa on siinä aistittava energia. Jäiden lähtö, kevään valo,
täyden kesän tappava vihreys, hämy ennen sadetta - vain volyymi vaihtelee.

Konstruktivisti ei riko totuttua rakennetta tuhotakseen sen mielivaltaisesti vaan
luodakseen uutta. Erilainen koodisto - entä jos maamassa tulisikin ylhäältä päin?

-johtaa värisiirtymiin, jotka ensisilmäyksellä näyttävät olevan oikukkaita ja vailla
loogisuutta. Mutta niin kuin pienetkin ärsykkeet luonnossa voivat heijastua
kauaskantoisesti, niin myös kuvataide toimii omalakisesti, ja annettujen koodien
määrästä riippuu, miten jäntevinä ja yllätyksellisinä pinnat nousevat.
Tekijä haastaa katsojan pohtimaan, pysähtyykö maalauksen toteutus todella
siihen, mitä näemme vai virtaako se. Eikö kuva voisi jatkaa elämäänsä
mielikuvissamme yhtä rajattomana kuin kirjallisuus ja musiikki?

Pekka Nissinen on koloristi, jonka koko tuotannossa, olipa kysymys öljyväritöistä,
puupiirroksista, kollaaseista tai veistoksista kaikki alistuu lopulta väreille. Yhtä
tarkkaan kuin hän valitsee veistosmateriaalinsa ja yhtä intensiivisesti kuin hän sitä
tutkii ja käsittelee, yhtä varmasti hän myös näkee jo muotoutumassa olevan
teoksen väreissä.

 Alkuvoimainen ”kirvesmies -tekniikka” jättää haapapuuhun karkeahkon
veistojäljen, jossa heijastuu metsäkansan väkevä perinne. Ideoissa lomittuvat
tosiinsa taakse jäänyt ja ajankohtaisuus; taiteilija tarkastelee yhteiskunnan ilmiöitä
leikkimielellä ja yhtä uteliaana kuin lapsi.

Nissisen sydäntä lähellä ovat joen ihmiset, sillä heihin hän lukeutuu itsekin sekä
taustaltaan että nykyisyydeltään. Ateljeessaan Kymijoen rannalla hän on syvästi
kokenut juurtensa voiman. Niiden jokaisessa nykäisyssä hän saa muistutuksen
esi-isiltään, jotka hänen laillaan tuijottivat veden hypnotisoivaan liikkeeseen.

Se joka kerrankin on nauttinut sadonkorjuun riemusta ja mielen villitsevästä
myrskystä, se ymmärtää ihmisen ikimuistoisen viehtymyksen kiellettyyn hedelmään
ja haluun veistää tuuleen, sumeilematta…

 Kaarina Naski