galleriat.net
Galleria Duetto
KOISTINEN JOHANNA / LEMPINEN PÄIVI -


14.12.2016 - 30.12.2016

JOHANNA KOISTINEN

Maan ja ilman välissä

Taidegraafikko Johanna Koistinen (s. 1956) on tehnyt uraa paljon metalligrafiikan parissa, mutta osaava tekijä on hyödyntänyt työssään myös litografiaa. Imprimon paja olikin yhteen aikaan hänelle kuin toinen koti.

Koistisen teoksissa luonto näyttelee usein merkittävintä osaa, varsinkin kasviaiheet, mutta rakkaiksi yleisölle ovat käyneet myös Koistisen kuvaamat herkät ja hauraat linnunpesät. Helsingissä taiteen parissa asuva Koistinen viettääkin kesänsä Kuopion Kärängän puutarhassaan, josta hän ammentaa ideoitaan.

Maanläheinen on Koistisen värimaailmakin: hänen varsinkin sinistä ja ruskeaa mestarillisesti hyödyntävä jälkensä leijuu omassa hitaan mietiskelyn maailmassaan kuin maan ja ilman välivyöhykkeenä. Varsinkin hänen sinisensä on kiehtova, koska jo pelkkä väri kantaa mukanaan myös oudon luonnon- ja kulttuurihistorian kytkennän: sininen on viimeisimpiä värejä, joille länsimaissa on annettu nimi. Varhemmin viitattiin vain taivaaseen ja mereen.

On Koistisella mukana ihminenkin, mutta hauraana, tuskin näkyvänä, usein kuin muistona läsnäolosta. Ihmistä edustaa usein käsi, joka uurteineen ja kuvioineen rinnastuu lehtiruotien jo ikään kuin määritelmällisesti graafiseen ilmeeseen.

Koistisen tausta ei kuitenkaan ole pelkästään herkässä luonnonhavainnossa. Taiteilijan tytär – hän on rakastetun ja arvostetun taidemaalari- ja graafikko Unto Koistisen (1917-1994) tytär – on kokenut omat taiteelliset vallankumouksensa suomalaisissa avantgardistisissa performanssiryhmissä Jack Helen Brut (1983-85) ja Helmut Pantzer (1985-87).

Muistan nuoruudestani myös Koistisen aistivoimaisuuden, esimerkiksi hänen miesten selkiä kuvaavat vahvat teokset. Koistinen teki myös tilaa hyväkseen käyttäviä installaatiomaisia, monille epäortodoksisille pohjille vedostettuja teoksia.

Sittemmin hänen tuotantonsa on keskittyneempää ja kontemplatiivisempaa. Tähän on varmaankin oma osuutensa Koistisen tekniikan kehittymisellä. Hänen hienostunut taituruutensa välineen kanssa alkaa olla virtuoosimaista. Se epäilemättä tarkentaa katsetta ja vie taiteilijan syvemmälle ja syvemmälle …

(Otso Kantokorpi)

***

PÄIVI LEMPINEN

Uneksijan talot

Taidegraafikko Päivi Lempinen (s. 1955) on asuttanut mielikuvituksessaan lukemattomia taloja. Taloja on myös monentyyppisiä: Himalajan stupia, huvilatelttoja, voimaloita, talousrakennuksia …

Ranskalainen filosofi Gaston Bachelard on todennut: ” Jos minulta kysyttäisiin, mikä on talon kallisarvoisin anti, vastaisin seuraavasti: talo antaa uneksinnalle turvapaikan, talo suojaa uneksijaa, talo antaa mahdollisuuden uneksia rauhassa. Siksi paikat, joissa ihminen on elänyt uneksien, rakentuvat itsestään uudelleen uudessa uneksinnassa. Koska muistot entisistä asumuksista voidaan elää uudelleen uneksinnassa, menneisyyden asumukset elävät meissä katoamattomina.”

Bachelard tarkoittaa uneksinnalla unenkaltaista tilaa, jossa tietoisuus on kuitenkin läsnä. Ihminen on levossa, mutta hänen tietoisuutensa on vapaa. Näin kuvittelen Lempisen tekevän taidettaan: tietoisuus vastaa alati kehittyvästä teknisestä osaamisesta, joka puolestaan sisäistettynä mahdollistaa unenkaltaisen taiteellisen voiman.

Lempisen aikaperspektiivi on laaja, muinaiset temppelit ja nykyaikaisia huvilatelttoja muistuttavat rakenteet muuntuvat ajattomaksi. Kun mukaan tulee Lempiselle keskeinen veden symboliikka, muuntuu lineaarinen aika jääkausien ja vedenpaisumusten – joista Lempinen on aina ollut kiinnostunut – suuriksi sykleiksi. Hän on itse todennut: ”Haluan kuvistani välittyvän sellaisen tunnelman, että ne voivat tapahtua tulevaisuudessa ja menneisyydessä. Ne ovat yhtä aikaa ennustuksia ja perimätietoa.”

Aikaperspektiivi liittyy myös hänen omaan uraansa. Hänelle ominaiset tutut teemat saavat uusia tulkintoja, mutta Lempinen – virtuoosimaisena käsityöläisenäkin – on antanut sattumallekin mahdollisuutensa viedä työtä eteenpäin. Näin hänen oma työnsäkin on kuin teemojen, tarkkojen rakennusten ja luonnon hallitsemattomuuden välisen suuren jännitteen kuva pienoiskoossa.

Bachelard on sanonut: ”Taloa ei ”eletä” vain parhaillaan tapahtuvaana, sen siunauksellisuutta ei tunnisteta vain käsillä olevana hetkenä. Todellisella hyvällä talolla on menneisyys”. Lempinen lisää tähän tulevaisuuden.

(Otso Kantokorpi)

duetto/t_KoistinenJohanna2016_kuva1.jpg
» Teokset