galleriat.net
Galleria Duetto
JORO, JUHA -

3.4.2014 - 27.4.2014

"Näyttelyssäni on teoksia kahdesta temaattisesta sarjasta joiden parissa olen työskennellyt viime vuodet.

Carborundum-vedossarja "Ajan merkit" sisältää muistumia kaupunkiympäristön yksityiskohdista. Yksityiskohdista jotka kertovat tarinaa ajan kulusta ja sen vaikutuksista: Useiden töiden lähtökohtana ovat olleet esimerkiksi kappale rapautunutta seinää, haalistuneita graffiteja tai vaikkapa naarmuja asfaltissa. Jälkiä eletystä voi lukea näistä merkeistä.
Hiilipiirrossarja "Maiseman anatomiaa" olen pyrkinyt palauttamaan mieleeni tuntemuksia ja mielikuvia jotka liittyvät esimerkiksi minua kiinnostavan maisemaan. Töillä on myös symbolinen merkitys, en ole halunnut kuvata jotain tiettyä paikkaa vaan kysymys on pikemminkin pelkistynyneestä ideasta, esimerkiksi juuri maisemasta josta on riisuttu kaikki ylimääräinen pois.
Yhdesta kuvallisesta ideasta on syntynyt useita versioita, aihe on toiminut motiivina, lähtökohtana paneutua työstämään samaa graafista rakennetta yhä uudestaan."

Juha Joro on toiminut kolmekymmentä vuotta kuvataiteilijana. Hän on osallistunut lukuisiin koti- sekä ulkomaisiin yhteisnäyttelyihin sekä pitänyt yli kolmekymmentä yksityisnäyttelyä gallerioissa ja museoissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Hänen teoksiaan on monessa suomalaisessa sekä ulkomaisessa taidekokoelmassa. Suomessa mm. Suomen valtion taidekokoelmat, Eduskunnan taidekokoelmat, Amos Andersonin Taidemuseon, Helsingin Taidemuseon, Turun Taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon kokoelmat sekä Paulon Säätiön ja usean kaupungin, kunnan ja eri liikelaitosten kokoelmat.

Juha Joro on myös toiminut taidegrafiikan opettajana sekä monissa kuvataiteen ja taidegrafiikan asiantuntijatehtävissä mm. taidegrafiikan päätoimisena opettajana Turun Piirustuskoulussa vuosina 1988-1999 ja Turun Taidegraafikot ry:n puheenjohtajana vuosina 1990-2013.
Hänen tuotantoonsa voi tutustua internetissä osoitteessa www.juhajoro.fi
duetto/t_JoroJuha14_Ajan_merkit_1.jpg
» Teokset