galleriat.net
Galleria Ulaani
AUNE NEUVO - Kuvia elämän varrelta

29.5.2009 - 18.6.2009

Aune Tellervo Neuvo os. Väisälä

 

Synnyin 1919 Helsingissä tiedemiesperheeseen. Viisivuotiaana muutimme Turkuun. Asuimme kaksi vuotta kaupungin ulkopuolella Kärsämäessä, minkä ajan muistan hyvin valoisana. Näyttelyn vanhin työ on siltä ajalta. Turun suomalaisessa yhteiskoulussa innostavana opettajani oli Ester Borg.

 

Piirustus- ja maalausharrastus oli lähellä sydäntäni. Tein muotokuvia luokkatovereistani, sukulaisista ja ystävistäni. Vesivärit seurasivat mukanani myös kesälomamatkoilla. Yläluokille tullessani sain aikaan taidekerhon perustamisen, jossa aloitettiin myös grafiikan teko. Siltä ajalta vuodelta – 39 on näyttelyssä yksi työ.

 

Kun olin päässyt ylioppilaaksi, olin epätietoinen mihin suuntaan lähtisin. Ajatus vapaaksi taitelijaksi ryhtymisestä tuntui liian uhkarohkealta, joten valitsin Helsingin silloisen konservatorion, nykyisen Sibelius akatemian.

 

Myöhemmin avioliiton myötä tuli elämääni perhe ja lapset. Ja aikaa oli vähemmän musiikin ja myös kuvan tekoon. Vaikeiden kriisien jälkeen tajusin, että alkuperäinen haluni ruveta kuvataiteilijaksi ja aloin käydä kursseja ym. Vapaassa Taidekoulussa.

 

Olimme muuttaneet Vaasaan ja siellä tutustuin muihin taiteilijoihin, joista yksi oli nuori Juhani Harri. Hänestä tein fantasiakuvan, joka nyt on kutsukortissa. Sain jonkin verran tunnustusta muotokuvien tekijänä ja osallistuin yhteisnäyttelyyn Vaasassa. Mutta olin pelkuri, enkä koskaan uskaltanut heittäytyä taiteilijaksi.

 

Nyt vanhoilla päivilläni haluan vielä kerran kuvallisen puolen itsestäni esille. Tässä työssä on tyttäreni Liisa minua avustanut ja tukenut.

 

ulaani/t_AN3.jpg
» Teokset