galleriat.net
Galleria Duetto
KARJALAINEN, JUHO - etsauksia

13.8.2009 - 6.9.2009

Soutajat vaativat päästä esiin. Lähtökohta on lapsuudessa. Järvenrannalla vene oli välttämätön työkalu kauppareissuilla ja pienimuotoisessa kalastuksessa. Moottoriveneeseen ei ollut varaa. Tietyssä iässä tulivat sitten huvin päiten tehdyt, joskus monikymmenkilometrisiksi venyneet souturetket Oulujärven ulapoille. Lähtö tietenkin tapahtui hyvässä säässä mutta reissun kestäessä järvi saattoi äityä tosi pahaksi. Henki säilyi vaikka omatekoinen purje ja kölitön vene oli siinä tilanteessa vaarallinen yhdistelmä. Se oli rajojen ja voimien kokeilua siinä ympäristössä. Tänään tuo aihe tarjoaa kehyksen ratkaista muita asioita.
 
Ihmisfiguuri on kiinnostanut aina. Usein se toimii muottina jossa käsitellä jotain teknistä onglmaa. Joskus kuva voi saada symbolista merkitystä vahingossa. Kutsukortin kuva "Musta purjeet" lähti liikkeelle veneen siluetista. Tumma kuvio tuntui itsestäänselvältä. Sitten siihen yhdistyi kantajahahmo. Toteutus tuntui kerrankin helpolta, vain vähän korjailuja ja syövytysjälkien siistimistä.
 
Käyttämäni metalligrafiikan sovellutus tekee työskentelystä jännittävää. Joskus laatta tai ehkä osa siitä voi onnistua tuosta vaan. Useimmiten kuitenkin on käytettävä skaavaria ja hiontaa niin monta kertaa että tulos on hyvä. Mitähän tällainen puurtaminen on vaikuttanut psyykeen vuosikymmenten mittaan! Toisaalta taas liian helppo ja ennustettava suorittaminen ei riitä pitämään yllä kiinnostustani työhön. Tarvitaan kitkaa!
 
Juho Karjalainen
duetto/t_KarjalainenJuho09_kuuntelija.jpg
» Teokset