Maalaukseni ovat visuaalisesti tallennettuja ajatuksia ihmisen eksistenssin hetkistä, jolloin tiedostaminen tapahtuvasta muutoksesta on läsnä. Tämä ajatustila tai tunne on ilmeinen, mutta täsmentävät sanat tai kuvat siitä eivät ole. Epämääräinen kiehtovuus ja siitä seuraava pysähtyminen on voimakas.
Mielestäni kyseinen olemustila muistuttaa uuden arkkitehtonisen tai luonnon tilan ensimmäistä kokemuskertaa ja sen aiheuttamaa mielenkiintoista hämmennystä monitasoisine merkitys- ja mittasuhdepohdintoineen.

Pelko, turvallisuus, tuttuus, outous, uteliaisuus, yksinäisyys, tyhjyys, minuus ja toiseus kieppuvat kokijan käsitemaailmassa. Inhimillisen tarpeen mukaisesti hän haluaisi saada jostakin otteen  muodostaakseen käsityksen ja päätöksen – säilyttääkö vai poistaa kohtia tapahtuvasta liikkeestä? Miten paikantaa itsensä uudelleen suhteessa ympäröivään tilanteeseen?

Informaatioteknologian maailmassa oleellisena ominaisuutena on etäisyys asioiden ja kokijan välillä, mikä siten helpottaa valintojen tekemistä näppäimillä. Reaaliarjessahan on toisin.

Kuvakielessäni en noudata sovittuja merkkejä tai ajatusmalleja. Maalausten muotojen, väririnnastusten tai  syvyysilluusioiden  tutuimpia viitteitä karsimalla olen halunnut välttää liiallisen tunnistettavuuden ja ennakoitavuuden. Näin pyrin ilmaisemaan niitä epätiedon , uskomusten ja vaihtoehtojen mahdollisuuksia, joita aavistettavissa olevaan valintatilanteeseen ja siirtymään sisältyy.

Joidenkin töiden valmiiksi maalatuista kuvapinnoista olen deletoinut paloja sahaamalla ja toisten kuvien tietyt kohdat ovat saaneet ylleen suojaavan, säilyttävän lakkakerroksen.

Liikun sillä kuvan ja tilan, todellisuuden ja määrittämättömän, esittävän ja non-figuratiivisuuden rajapinnalla , jolta luulee löytävänsä tunnistettavia elementtejä tai vihjeitä, mutta lieneekö näkyvyys sittenkään aivan selkeä.

Sirkka Tapio