galleriat.net
Galleria Duetto
JOUTSEN, BEATA - Päivien Kimallus - Dagarnas skimmer

27.5.2009 - 18.6.2009

Päivien Kimallus

Näyttely sai kipinänsä kun löysin vanhempieni hääkuvan. He katsoivat toisiaan ilmeellä johon pysähdyin. Päätin etsiä ympäriltäni asioita jotka sykähdyttäisivät minua vastaavasti. Kaikki muuttui. Muutin Saksaan. Muutin työhuonetta. Matkustin Intiaan ja Islantiin. Rakastuin. Syntyi Päivien Kimallus, sekoitus kahdesta kuvamaailmasta jotka kulkevat rinnakkain näyttelyssä, välillä sekoittuen toisiinsa.

Uniikkivariaatio on pieni muutaman vedoksen sarja aiheesta, jossa kaikki vedokset ovat ainutkertaisia ja keskenään erilaisia. Uniikkigrafiikoiden maailmassa perhoset, kukat, puut ja rakennukset ovat lähes aineettoman kevyitä. Tekniikaltaan ne ovat enemmän maalauksia kuin grafiikkaa, eräänlaista kerroksellista monotypiaa, jota jatkan läpikuultavilla japanilaisilla silkkipaperileikkauksilla. Tämä kehittämäni tekniikka oli esillä taidekeskus Salmelassa toissa kesänä ja nyt se on ensimmäistä kertaa esillä omana laajempana kokonaisuutenaan Helsingissä Galleria Duetossa. Aurinkoa, toivoa, värien iloittelua, leikkiä ja löytämisen riemua. Belles de jour / Päiväperhot sekoittavat todellisuuden ja fantasian, sillä välillä fantasia tuntuu enemmän todelta ja välillä totuus on fantasiaa ihmeellisempi. Heleiden värien rinnalla kulkevat ohuen kevyet viivapiirrokset valkealla paperilla. Onni, Uneliaat ja Kumma uni lainehtivat samassa kaikkeuden meressä aistimuksina ja tunnetiloina.

Toinen, lähes kaikkia perinteisiä syövytysmenetelmiä ja polymeerigravyyriä yhdistävä maailma on aineellisempi ja lihallisempi. Nämäkin työt kurottavat toiseen ulottuvuuteen, syvemmälle kuin silmä näkee. Ensin on Haaksirikkoinen läpikuultavana myrskyssä, Valo-työssä hän on löytänyt jo uuden elämän. Työt viestivät usein käännekohdasta ja uuden alusta, jolloin löydämme sen merkityksen minkä näemme vain kun kyseenalaistamme kaiken mikä on ollut ja pysähdymme hetkeksi.

Galleria Duetossa esillä olevia töitä voi käydä kurkistamassa näyttelyn ajan kotisivuillani www.beatajoutsen.com.

Haluaisin kiittää näyttelystäni erityisesti seuraavia henkilöitä:
Anita Jensen, Jan Ahlstedt, Sirkka, Olli ja Juha Vilkamo,  Aleta Tuomala ja Jussi Loukola.

 Dagarnas skimmer

Gnistan som tände viljan till att göra den här utställningen fick jag då jag fann mina föräldrars bröllopsfotografi. De tittade på varandra på ett sätt som fick mig att stanna upp. Jag beslöt mig för att söka incitament i min egen tillvaro som skulle få mig att reagera på ett lika omtumlande sätt. Nu ändrades allt. Jag flyttade till Tyskland, bytte ateljé, reste till Indien och Island, blev kär. Ett dagarnas skimmer föddes, en blandning av bildvärldar som löper sida vid sida i utställningen, och som ibland flyter in i varandra.

Unikvariation är en liten upplaga grafiska tryck baserade på ett tema, men där alla tryckblad ändå är unika med variationer. Tekniken jag utvecklat är mer likt målning än grafik, ett slags I skikt framställd monotypi som jag ytterligare bygger på med genomskinligt japanpapper. I mina uniktryck skapar jag världar där fjärilar, blommor, träd och byggnader förefaller lätta nästintill tyngdlöshet. Sol, hopp, färgglädje, lek och finnandets glädje. I arbetena blandas fantasi med verklighet, för ibland känns fantasin verkligare än den reella världen och tvärtom. Intill de skira färgerna löper lätta tecknade linjer på det ljusa pappret som sinnesförnimmelser och känslotillstånd.

Den andra världen, som kombinerar så gott som alla etsningstekniker och polymergravyr, är mera substantiell, liksom med kött på benen till sin natur. Också dessa arbeten gläntar på dörren till en annan dimension, djupare än vad ögat förmår varsebliva. Till att börja med har vi en Skeppsbruten som en fantombild, i en dimmigt genomskinlig storm, och i Ljus-arbetet har han redan funnit nytt liv. Dessa arbeten förmedlar ofta något om vändpunkter och början till något nytt, då man erfar den mening som man bara kan finna då man ifrågasatt allt som varit och stannat upp för att begrunda.

Beata Joutsen
Nürnberg 5.5.2009

duetto/t_JoutsenBeata_Elamanpuutarha2.jpg
» Teokset