galleriat.net
Galleria Duetto
SALONEN, HELI - Grafiikkaa vuosilta 1973 - 2009

29.4.2009 - 24.5.2009

Täytän 60 vuotta 29. kesäkuuta. Nyt vielä, kun työt tähän näyttelyyn oli melko helppo koota, tuntui retrospektiivisen näyttelyn tekeminen tärkeältä.  Otos kertoo, vaikkakin se on pieni osa tuotantoani, miten työskentelyni ja aiheeni ovat kehittyneet vuosien varrella.

Osallistuin ensi kerran vuonna 1973 nuorten näyttelyyn grafiikan töillä, opiskellessani vielä Suomen Taideakatemian Koulussa. Perinteisestä taidegrafiikasta, akvatinta viivasyövytyksestä, tuli minun tekniikkani, vaikka sen tekeminen on työlästä, hidasta ja vaatii paljon kärsivällisyyttä.
 
Käytän yleensä kahta painolaattaa eli kahta väriä, sinistä ja ruskeaa. Pyrin saamaan niillä mahdollisimman paljon eri värisävyjä. Painotulos on aina yllätys, mikä antaa tekotapaan oman viehätyksensä

Kuvien aiheet ovat pääasiassa Irlannista ja Italiasta. Tein 1970- 1980 luvun vaihteessa myös useita Helsinki aiheisia töitä.  Opiskellessani Leningradissa 1976–78 syntyi sarja kanava-aiheisia töitä.

Arkkitehtoniset aiheet, kasvihuoneet, asemat, paviljongit ja julkiset tilat toistuvat töissäni. Valot, varjot ja heijastukset ovat usein töideni lähtökohtia.

Olosuhteiden pakosta ja terveydellisistä syistä en ole pystynyt tekemään grafiikkaa pitkäjänteisesti sitten edellisen näyttelyni, joka oli vuonna 2000 galleria Duetossa. Olen joutunut tavallaan opettelemaan grafiikan tekemisen uudelleen. Katson nyt vanhoja töitäni vähemmän kriittisesti tämän seurauksena.

Olen tehnyt kuvataiteilijoiden työsuojelutyötä aina vuodesta 1987 lähtien, löytääkseni turvallisemmat työskentelytavat perinteisen taidegrafiikan tekemiseen. Vuonna 2005 avautuivat Internetiin työsuojelusivuni www.taidetyosuojelu.net kulttuurirahaston tukemana.

Viime vuosina digitaalisten menetelmien ja valokuvatekniikoiden myötä koko grafiikan tekeminen on muuttunut ratkaisevasti. Materiaalit ja työvälineet ovat muuttuneet, joten perinteisen grafiikan tekeminen on vaikeutunut entisestään. Toivottavasti tämän perinteen jatkajia vielä löytyy taideopiskelijoiden joukosta.

Alfred Kordelinin säätiö on tukenut tämän näyttelyn tekemistä.

duetto/t_SalonenHeli_paviljonki.jpg
» Teokset