Olen valmistunut keraamikoksi Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksesta (nyk. Kuopion Muotoiluakatemia). Vuosien varrella olen osallistunut keramiikkataiteen työpajoihin, joista eräässä tutustuin norjalaisen Kristen Andreassenin opastuksella saven venytystekniikkaan.
Tämä tekniikka on ollut lähtökohtana näyttelyn töille, joissa karkean saven venyttämisestä syntyvä rosoinen ja halkeileva pinta vuorottelee syvänsinisellä lasitetun keraamisen pinnan ja muodon kanssa. Töiden rungon olen rakentanut käsin tai yksinkertaista muottia apuna käyttäen korkeapolttoisesta kivitavarasavesta.
Töistä syntyvä vaikutelma vaihtelee katsomistavan mukaan. Läheltä tarkasteltuna töiden pinnalla risteilevät kuviot näyttäytyvät maanpinnan pieninä yksityiskohtina. Kauempaa katsottuna syntyy mielikuva meren tai avaruuden ympäröimistä saarekkeista.
Toivon katsojan lähestyvän töitäni rohkeasti omaa kokemusmaailmaansa ja -tapaansa hyödyntäen ja sitä kautta löytävän töistäni omat hetkelliset vaikutelmansa, impressionsa.