ANNA KIISKINEN - “staring at the sea, seeing a forest”

8.5.2007 - 27.5.2007
Vesi aiheena maalauksissani Vesi on ollut pääaiheena maalauksissani kesästä 2002 lähtien. Ensin löysin veden hyvin antoisana ja kiinnostavana kuvakohteena valokuvatessani erään suihkulähteen pintaveden heijastuksia ja kuvioita. Valokuvia sitten tarkemmin katsellessani päädyin pohtimaan, mitä ulottuvuuksia olisi mahdollista löytää maalauksellisesti tästä aiheesta ja ihastuin ideaan. Sittemmin olen törmännyt vesiaiheisiin, missä olenkin kulkenut ja kerännyt virikkeitä ja kuvamateriaalia – merellä, järvellä, kanavilla, venesatamissa ja rannoilla. Ottamistani valokuvista valitsen minulle kiinnostavia osia ja yksityiskohtia, joita sitten käytän lähtökohtana maalauksissani. Tässä minua puhuttelevat erilaiset heijastukset vedessä ja veden pinnan kuviot, jotka todellisuudessa ovat jatkuvassa liikkeessä ja muuttuvat aina sään, valo-olosuhteiden, päivän- ja vuoden aikojen mukaan, mutta jotka valokuvan avulla saa hetkeksi keinotekoisesti pysähdytettyä. Usein pelkistän veden pinnan muodot yksinkertaisiksi, alkukantaisilta vaikuttaviksi muodoiksi, mikä johtaa hyvin abstrakteihin tai myös dekoratiivisiin lopputuloksiin. Nämä pystyy kuitenkin vielä tunnistamaan vedeksi, vaikka ne joissakin kuvissa muistuttavat jopa camouflage-kuviointia. Tässä prosessissa minulle on muodon lisäksi vähintäänkin yhtä tärkeää, millaisen tunnelman pystyn värien ja valaistuksen avulla välittämään katsojalle. Uudemmissa töissäni käytän tärkeänä lisäelementtinä ihmisiä ja esineitä - tai osia näistä – vedessä uimassa, seisomassa tai kellumassa. Näissäkin maalauksissa pääpaino on vedellä; niissä jopa korostuu veden nestemäinen olomuoto, kun tämä osittain „nielaisee“ uimarin, veneen tai kelluvan esineen, samalla sen näkyvää osaa pinnallaan heijastaen. Näyttelyyn “Staring at the sea, seeing a forest” olen varannut yhtä lukuunottamatta vain uusia töitä vuodelta 2007. Näyttelyn otsikon ja lähes kaikkien töiden nimet olen kehitellyt bändin The Cure kappaleiden pohjalta – maalatessani kuuntelen lähes aina musiikkia ja The Curen sanoituksista löysin minulle mieluisia kielikuvia tähän työsarjaan. Näissä maalauksissa keskityn lähinnä veden pinnan kuvioihin ja liikkeisiin – ainoa konkreettinen elementti ja minun töilleni uusi aihe luonnosta, joka toistuu nyt joissakin töissäni, ovat puut: koivujen rungot tai puiden lehdettömät siluetit vettä vasten. Joissakin maalauksissa myös työn värimaailma saattaa välittää mielikuvan veteen heijastuvasta metsästä. Anna Kiiskinen
|