galleriat.net
Galleria Ulaani
YRJÖ KERTTULA - Maalauksia

7.3.2007 - 28.3.2007

"PELKISTETTY ELÄVÄ MALLI"

Linnunmuna on ikivanha hedelmällisyyden ja elämän jatkumisen symboli.Kristinuskossa erityisesti kirkkain värein koristellut munat ovat liittyneet pääsiäiseen ja sen sanomaan. Maalauksellisesti itseäni kiinnostaa enemmän tavallinen kananmuna. Sen epäsymmetrinen muoto ja vaatimaton vaaleanharmaa väri korostavat kalkkikuoren peittämää ihmettä eli kehittyvää linnun poikasta. Tässä mielessä näen munan pitkälle pelkistettynä elävänä mallina. Muna pitää sisällään poikasen kehittymisen edellyttämät rakenne- ja ravintoaineet, mutta samalla myös "ohjelman", joka ohjaa poikasen elinten kehittymistä elinkelpoiseksi linnuksi. Tuon ohjelman käynnistämiseen ja jatkumiseen ei kuoren ulkopuolelta tarvita muuta kuin hautomisen antamaa lämpöä. Munaa voisi nimittää jonkinlaiseksi "ohjelmistopaketiksi", jonka rinnalla ihmisen kehittämät - sinänsä nerokkaat - tietokoneohjelmat tuntuvat varsin alkeellisilta.

Toisaalta munakin on kuvallisesti vain esine. Vasta hiljattain satuin lukemaan "betonimylläri" Lauri Viidan pienen runon, joka - ollakseen kirjailijan kynästä lähtöisin - kuvaa mielestäni yllättävän osuvasti maalaamisen keskeistä olemusta. Toivon että töissäni kuvastuisi myös tämän runon sanoma. Koska kuvittelen ehkä perusteetta - että runo ei ole kovinkaan tunnettu, rohkenenjäljentää sen tähän:

L'ART POUR L'ART
Taulun tein ja vaatteet myin.
Aihe, aihe? Vain ne kurkki.
Mikä aihe? Hämmästyin.
Suti on . Ja purkki.

Tähän tekee mieli todeta, että ainakaan nykyään ei maalarin vaatteilla ole rahallista arvoa. Sen sijaan "myydessään vaatteensa" ja pitäessään näyttelyn tuntee itsensä joka kerta jollain tavoin alastomaksi.

(Galleriassa esillä myös muita maalauksia)

ulaani/t_kerttula02.jpg
» Teokset